Hae
Mamma sijoittaa

Miksi minulla on kulutusdarra? Ja miten siitä pääsee eroon?

Palasimme muutama päivä sitten Kaliforniasta ja poden darraa, toisin sanoen hurjaa kulutus krapulaa. Miellän itseni säästäväiseksi ihmiseksi ja harkitsen varsinkin isompia ostoksia yleensä todella paljon. Mutta on minullakin ollut ne kulutusvuoteni, opiskeluaikoina varsinkin saatoin hetken päähänpistosta hankkia itselleni jotain tai tilata vaatteita verkkokaupoista viikoittain. Ja lopputulos oli että kaapit pursuilivat sellaisia vaatteita ja tavaroita, joita en edes tarvinnut. Tylsyyttä on tosi helppoa turruttaa shoppailemalla. Olen nykyäänkin havahtunut siihen että kun minulla ei ole ollut mitään tekemistä, olen pohtinut kirpparille lähtemistä. Tällä kertaa tosin tiesimme että outleteissa vaatteet ovat edullisempia kuin normaalisti ja halusimme päivittää vaatekaapit.

Kulutusdarra

No mikä ihmeen kulutusdarra minulla nyt on sitten päällä? Shoppailin viimeisten viikkojen aikana todella paljon. Kävimme muutamaan otteeseenkin outleteissa, joista raahasin kassitolkulla vaatteita ja muuta tavaraa. Lisäksi rahaa paloi hurjasti erilaisiin elämyksiin ja ravintoloissa syömiseen. Ja tiedän että lomalla kuuluukin ottaa rennosti, eikä kulutusdarrani kosketa niinkään rahanmenoa elämyksiin tai syömiseen liittyen vaan materiaan liittyen. Jälkikäteen tunsin huonoa omaatuntoa kaikesta kulutetusta rahasta ja pohdin tarvitsinko oikeasti tätä kaikkea, mutta esimerkiksi olisin ehdottomasti halunnut ottaa 2 päivän lipun Disneylandiin yhden sijasta, vaikka hintaa näillä lipuilla on päivää kohden yli 100 dollaria.

Eroon kulutusdarrasta

Kuluttaminen eli välillä suoranainen tuhlailu voi jäädä helposti päälle. Aivan samalla tavalla kuin herkkujen kanssa, jos syöt niitä paljon sokeri koukuttaa sinut. Tästä syystä tein päätöksen olla ostamatta hetkeen mitään. Ei sillä että minulla olisi edes tarvetta ostaa nyt mitään. Mutta vihaan muutenkin kaappeihin kertyviä turhia tavaroita. Ruokaostoksia ei kuitenkaan tähän päätökseen pysty tietty sisällyttämään. Tätä päätöstä kiittää myös lompakko, koska eihän tuo reissu muutenkaan ihan edullisimmasta päästä ollut.

Tuleeko sinulle ikinä huono omatunto shoppailun jälkeen? Pohditko oliko tämä sittenkään tarpeellinen ostos? Kerro kommentteihin!

PS.  Muista seurata blogia Bloglovinissa, Facebookissa ja tietty myös Instagramissa!

-Emmi

Lue myös: Podcasti & äänikirja suositukset

Podcastit ja äänikirjat – viime viikkojen parhaat

Käytän usein työmatkapyöräilyni hyödyksi ja pistän napit korviin. Välillä tykkään kuunnella ihan YleX:ää, mutta välillä kaipaan heti aamusta jotain ajateltavaa. Työmatkani on kuitenkin 7 kilometriä, joten joka aamuisen hyötyliikunnan lisäksi se on tosi hyvää aikaa vähän opiskella. Ajattelin listata muutamia omia tämän hetken lemppari podcasteja ja äänikirjoja, mitä olen kuunnellut. Osa niistä liittyy sijoittamiseen, mutta osa on kepeämpää ja leppoista kuunneltavaa. Olen kirjoittanut lemppareistani aikaisemminkin, aikaisempi postaus sen hetken suosituksista löytyy tästä.

Parhaat Podcastit

Emmi Lehtomaan – Somekupla

Työskentelen itse sosiaalisen median parissa ja vaikka useimmat jutut ovatkin olleet itselle tuttuja, on näistä silti saanut tosi paljon irti! Ja podijaksoissa on ollut tosi mielenkiintoisia vieraita. Aikaisemmin tämä ilmestyi kerran viikossa, mutta nykyään vain joka toinen viikko. Ja tämähän löytyy Suplasta.

Anni Vallius – Bosslady podcast

Tässä podcastissa eniten viehättää upeat tositarinat. Olen muutenkin elämänkertojen suuri fani, niin tämä on toiminut tosi hyvänä ”pintaraapaisuna” monien ihmisten elämiin. Tosi mielenkiintoisia vieraita ja inspiroivia tarinoita! Tästäkin taisi olla alkamassa pian uusi kausi, tämän löytämisestä minulla ei olle hirveän kauaa niin olen vielä kuunnellut jo julkaistuja jaksoja. Tämäkin löytyy Suplasta.

Harri Huru – Ostan asuntoja podcast

Tässä podcastissa asuntosijoittajat pääsevät ääneen Harri Hurun kanssa, jolta itseltäänkin löytyy pitkä kokemus asuntosijoittamisesta. Myös tässä podcastissa ihmisten omat tarinat viehättävät. Ja jaksoja on todella paljon! En ole ehtinyt vielä itsekään kahlaamaan kaikkia läpi. Tämä löytyy ainakin Spotifyista.

Parhaat ÄÄNIKIRJAt

Rachel Hollis – Girl, stop apologizing

Tämä äänikirja on minulla parhaillaan kesken. Kirja kannustaa luopumaan omista peloistaan, ja elämään täydellä potentiaalilla. Rachel Hollisin sanoin: ”I believe we can change the world, but first, we’ve got to stop living in fear of being judged for who we are”. Olen aina paininut paljon kehtaamisen kanssa, ja tämä toimii juuri siihen!

Michelle Obama – Minun tarinani

Tämä kirja kertoo kenenkä muunkaan kuin Michelle Obaman elämänkerran. Mina, elämänkertojen fani, olen tykännyt tosi paljon tästä kirjasta.

Mitä äänikirjoja olet kuunnellut viimeaikoina? Kerro kommentteihin oma suosikki!

PS.  Muista seurata blogia Bloglovinissa, Facebookissa ja tietty myös Instagramissa!

-Emmi