Hae
Mamma sijoittaa

Pörssi on romahtanut – Paniikki?

Tällä hetkellä jylläävä koronavirus on saanut aikaan pörssissä aikamoista heilahtelua. En voi kieltää, etteikö se tuntuisi ikävältä, kun menen kurkkaamaan sijoitussalkkuani ja huomaan sijoituksistani sulaneen yhdessä päivässä useita satoja euroja. Ja mitä isompi sijoitussalkku, sitä suurempi on ”menetys”. Tämä taitaa tuntua ikävältä myös muista ihmisistä, koska tuntuu, että Facebookissa sijoitusryhmät ovat täynnä kyselyitä kannattaako nyt myydä, kannattaako ostaa, mitä kannattaisi tehdä kun kurssit syöksyy.

Mutta nyt ei ole aika paniikille. Pörssikurssit ovat historiassa palanneet aina myös ylöspäin, tietysti mennyt ei ole tae tulevasta, mutta jos en uskoisi tähän, tämä sijoittaminen olisi aika helvetin raastavaa.

pörssi romahtaa mamma sijoittaa

Ostohousut jalkaan vai pitäisikö myydä kaikki pois?

Olen kuullut, että tällaisissa laskunpaikoissa olisi ne ostonpaikat, ja sitten olen kuullut että nyt vaan malttia ja kolmas sanoo että nyt täytyy myydä kaikki. Neuvoja on niin monia, kuin on ihmisiäkin. Mitä minä sanoisin: Ei kannata panikoida. Kurssien nousut ja myös ne laskut ovat aivan normaaleja asioita. Uskon, että ihmisten paniikin lietsominen lisää heilahtelua markkinoilla. Tilanne vaikuttaa erilaisiin yrityksiin eri tavalla.

Mutta tiedättekö miten tällaisia pörssin laskutilanteita ja sijoituksien sulamista voi kompensoida? Hajauttamalla. Muistathan aina hajauttaa sijoituksiasi: eri maihin, eri omaisuuslajeihin, eri toimialoihin jne. Sillä maailman tilanteet vaikuttavat eri tavalla eri yhtiöihin. Ja jos satut sijoittamaan rahastoihin, siellä hajautus hoidetaan puolestasi.

Mitä nyt kannattaa tehdä?

Ensiksi, älä käy katsomassa sijoituksiasi liian usein, äläkä sorru paniikkimyyntiin tai mihinkään paniikissa tehtyyn ratkaisuun. Kurssien heilahtelu on normaalia, vaikkakin sitä tällä hetkellä tapahtuu huomattavasti enemmän kuin ”normaalisti”. Jatka valitsemallasi sijoittajan tiellä, luota itseesi ja luota pörssiin.

Törmäsin Merja Mähkän erinomaiseen artikkeliin tästä aiheesta, hän oli eniten huolissaan siitä, että tuoreet sijoittajat nyt pelästyvät ja miettivät miksi ihmeessä tuli lähdettyä mukaan tällaiseen. Ja mitä tämä kaikki tekee suomalaisten hauraalle sijoitusinnolle, joka on juuri päässyt vauhtiin? Suosittelen lukemaan Merjan kirjoittaman artikkelin, se rauhoitti minuakin. Lue kirjoitus tästä.

Mikä olisi sinun ohjeesi kanssasijoittajilla pörssin heilahteluun?

PS.  Muista seurata blogia Bloglovinissa, Facebookissa ja tietty myös Instagramissa!

-Emmi

 

Lue myös: Voimaa sijoitussalkkuun automaattisesta hajauttamisesta

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *