Hae
Mamma sijoittaa
Kaupallinen yhteistyö

Ostin Ihanan kodin

Kaupallinen yhteistyö: T2H

Olen useampaan otteeseen kertonut olevani asuntosijoittaja. Olen myös kertonut, että toinen asunnoistani on uudiskohde, jonka hankin 2019 toukokuussa, ja joka valmistuu tämän vuoden toukokuussa. Mutta en ole kertonut keneltä asunnon ostin ja miksi päädyin juuri tähän yritykseen.

Uudiskohde alkoi kiinnostaa minua sen helppouden vuoksi, koska uudessa asunnossa tuskin tulisi olemaan remontteja. Törmäsin asuntoni rakennuttajaan sattumalta, koskaan aikaisemmin en ollut kuullut T2H:sta. Mutta voin kertoa, että minuun teki vaikutuksen, kun näin kuvia heidän rakentamistaan asunnoista, ja kaiken lisäksi sain heiltä heti alusta lähtien asiantuntevaa ja ystävällistä palvelua. Luulisi tämän olevan itsestäänselvyys, mutta valitettavasti voin kertoa myös sen, että kaikille yrityksille se ei ole.

Kun puhuin puhelimessa T2H:n Matiaksen kanssa ja hän kertoi minulle, että halutessani varata asunnon minun kannattaisi tehdä se heti kun sähköpostiini saapuu viesti: kohteet ovat nyt varattavissa. Olin aluksi vähän skeptinen, mitä ihmettä, myydäänkö ne oikeasti noin nopeasti loppuun. Myöhemmin sain kuulla, että kohteita on varattu loppuun jopa parissa kymmenessä minuutissa. Aika nopeaa sanoisin. Onneksi päätin uskoa Matiasta. Olin kärppänä varaamassa kohdettani heti kun se oli mahdollista, ja siltikin sain vasta kolmannen vaihtoehtoni. Miten tälle listalle sitten pääsee, että kohteista saa tiedon ennakkoon ja tietää milloin niitä voi varata? Lue eteenpäin, ohjeet löytyvät tämän postauksen lopusta.

mammasijoittaa asuntosijoittaminen t2h

Millainen yritys on T2H?

T2H on rakentanut tuhansia Ihania koteja jo 10 vuoden ajan. T2H on perustajaurakoitsija, mikä tarkoittaa sitä, että yhtiö sekä hankkii tontin että suunnittelee, rakentaa ja markkinoi uudiskohteet itse. Asiakkaita ovat kotien ostajat.

Kaikki lähtee odotusten ylittämisestä. Tämä on minulle henkilökohtaisesti todella tärkeää. Mutta miten odotuksien ylittäminen voi näkyä asuntojen rakentamisessa? Niinkin yksinkertaisesti, että asunto valmistuu ajoissa. T2H onkin saanut kaikki kohteensa valmiiksi ajoissa ja kaikesta päätellen rakentaa niin Ihania koteja, ettei yhtään valmista asuntoa ole myymättä.

Yksi tämän hetken kasvavista trendeistä, tietoisuus, näkyy myös T2H:n toiminnassa: suunnitellaan ja rakennetaan laadukkaita ja aikaa kestäviä rakennuksia hyvillä ominaisuuksilla, joissa on matalat elinkaarikustannukset.

Millainen on Ihana koti?

T2H:n slogan on: rakennamme Ihania koteja. Ihana koti on monia asioita. Mutta itselle yksi tärkeimmistä asioista on sijainti, kuten myös monille muille asuntosijoittajille, ja oman kodin ostajille. T2H rakentaa hyvien kulkuyhteyksien äärelle, että liikkuminen olisi sujuvaa niin julkisella liikenteellä kuin omalla autollakin. Palvelut ovat lähellä, mikä helpottaa arkea tosi paljon. Eikä myöskään sijoittajia unohdeta, alueiden kehityssuunnitelmia tarkistellaan pidemmällä aikajänteellä. Näitä Ihania koteja T2H rakentaa eri puolille pääkaupunkiseutua, esimerkiksi Vantaalle ja Espooseen, ja Pirkanmaalle kuten Tampereelle ja Pirkkalaan.

T2H:n Ihanista kodeista löytyy tavallista korkeammat huoneet, suuret ikkunat ja yhtenäiset isot keittiö- ja oleskelutilat. Ihastuin saman tien korkeisiin huoneisiin ja ikkunoihin. Melkein harmittaa, että en itse pääse asuntoon asumaan. Minun tulevasta asunnostani löytyy myös 7m2 lasitettu parveke, joka tuo kivasti lisätilaa yksiöön ja lasituksen ansiosta parvekkeella voi oleskella pitkälle syksyyn. En haluaisi itsekään asua kodissa, jota en pitäisi ihanana, joten miksi en haluaisi tarjota Ihanaa kotia asuttavaksi myös vuokralaisellenikin. Ja kun asiaa tarkastelee ihan vuokrauksenkin näkökulmasta, asunto on helppo vuokrata ja vuokrataso kohdillaan, kun asunnon ominaisuudet ovat kunnossa.

Mistä näitä Ihania koteja saa?

Muistatko vielä kun mainitsin aikaisemmin ennakkovarauslistasta? Tästä pääset tilaamaan itsellesi uutiskirjeen ja kurkkaamaan T2H:n kohteita!

Kiinnostaako asuntosijoittaminen? Kerro kommentteihin!

Muista seurata blogia BloglovinissaFacebookissa ja tietty myös Instagramissa!

-Emmi

Kaupallinen yhteistyö: T2H

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *