Hae
Mamma sijoittaa

Älä osta jos sulla ei ole varaa

Kuinka vaikeaa se voikaan olla ymmärtää? Todella vaikeaa. Velka on asia, josta minua on pienenä peloteltu. Sen ansiosta tänäkin päivänä olen todella arka ostamaan mitään luottokortilla, ja kaikki muut lainat paitsi asuntolaina ovat tuntuneet turhilta. En ole ikinä ottanut pikavippejä, eikä velan pahuuden toitotuksen ansiosta, se ole käynyt mielessäkään.

Törmäsin viime viikolla artikkeliin, missä kerrottiin että nyt jo hyvätuloiset pariskunnat joutuvat ottamaan pikavippejä, ja samalla vuosittaiset tulot voivat olla yhteensä yli 90 000 euroa. Artikkelin mukaan pariskunnat olivat ajautuneet velkaneuvontaan peliongelmien, yllättävien elämäntilanteiden tai yksinkertaisesti ylikuluttamisen takia. Omasta elämäntyylistä ei olla valmiita taloudellisen tilanteen takia tinkimään yhtään.

hahmota tulot ja menot

Onko omien tulojen ja menojen hahmottaminen oikeasti niin vaikeaa, että rahoja ei saada riittämään? Vaikka artikkelin mukaan osassa tapauksissa oli tietysti yllättävät menot, kuten sairastuminen. Mutta eikös juuri tällaisia tilanteita varten elämässä pitäisi olla jonkinlaista puskuria?

Jos omien tulojen ja menojen hahmottaminen tuntuu vaikealta, suosittelen listaamaan ne exceliin tai vaikka paperille. Saatavilla on myös monia sovelluksia, joissa omista menoista voi pitää kirjaa. En sano ettenkö ikinä ostaisi mitään luottokortilla, mutta kun ostan tiedän voivani sen maksaa. Ongelmia alkaa syntyä kun luottoja otetaan, vaikka maksukykyä ei ole ja luotoilla aletaan paikata aikaisempia luottoja. Ja kierre on valmis.

velka nolottaa

Velat nolottavat ihmisiä, eikä sen takia varmaan uskalleta hakea apua. Vaikka parastahan olisi että apua haettaisiin heti ja tilanne saataisiin hoidettua. Pahemmaksi tilanne menee sitten, kun velkakierre kärjistyy ja luottotiedot ovat menneet. Luottotietojen menetys vaikeuttaa kuulema elämää aikalailla.

En ymmärrä velkaantumista, mutta osalla ihmisistä on varmasti siihen hyvä syy. Mutta suomalaisten selviämisen kulttuuri ja tieto siitä, että maksuhäiriömerkintä ja ulosotto vaikeuttavat elämää, ajavat tekemään kaiken mahdollisen ja katsomaan viimeisenkin oljenkorren ennen luovuttamista ja avun pyytämistä.

Mitä mieltä sinä olet velasta? Kerro kommentteihin!

Emmi

PS.  Muista seurata blogia Bloglovinissa, Facebookissa ja tietty myös Instagramissa!

Linkki Ylen artikkeliin: Yllättävä muutos velkaneuvonnassa 

Lue myös edellinen artikkeli: Tavoittele enemmän – saat enemmän

Tavoittele enemmän – saat enemmän

Tiedättekö mistä tunnistan sen, että nyt aletaan mennä epämukavuusalueelle? Kun ajattelen asiaa, sydämeni alkaa pamppailla ja epäröin. Päähäni putkahtaa ajatuksia kuten, en kait minä tällaista voi tehdä, onko minusta oikeasti tähän ja ei tämä kuitenkaan onnistu.

Tämän alkaneen vuoden aikana, ja oikeastaan ensimmäisen kuukauden aikana, olen jo monta kertaa ajautunut tällaiseen tilanteeseen. Oli sitten kyseessä vaikeamman puhelun soittaminen, sähköpostin lähetys tai ylipäätänsä jonkin asian kysyminen. Asiat, jotka tuntuvat vaikeilta, jätetään helposti tekemättä. Siksi usutan itseni välillä väkisin epämukavuusalueelle, varsinkin jos huomaan että minua alkaa jännittää. Se voi olla niinkin yksinkertainen asia, kuin oman mielipiteen sanominen palaverissa.

Helppojen tavoitteiden ongelma

Mistä tunnistaa liian helpon tavoitteen? Tavoitteen saavuttamiseksi ei tarvitse juurikaan rehkiä. Et joudu näkemään  ylimääräistä vaivaa, vaan tavoitteet saavutetaan kuin itsestään. Liian helpot tavoitteet eivät jännitä, eivätkä saa sydäntä pamppailemaan. Liian helpot tavoitteet eivät myöskään välttämättä inspiroi edes yrittämään. Mutta en sano, etteikö meillä pitäisi olla myös helppoja tavoitteita. Sanon vaan, että kaikkien tavoitteidemme ei pitäisi olla helppoja.

Vaikeat tavoitteet saavutettaviksi

Kun asetetaan tavoitteita, kannattaa miettiä miten sinne tavoitteisiin pääsee. Aluksi tavoitetta kannattaa alkaa palastella pienempiin osiin. Yksi tavoitteistani tälle vuodelle on tehdä enemmän rahaa kuin viime vuonna. Lisää tästä voit lukea postauksesta: Haluan enemmän rahaa vuonna 2020. Olen pohtinut tavoitettani monesta eri näkökulmasta, miten pääsen tavoitteeseeni ja mitä tarvitsen sen saavuttamiseksi. Tein konkreettisen suunnitelman, jota lähdin toteuttamaan. Tavoite on vain haave, ennen kuin oikeasti alat tavoitella sitä.

Seuraan tavoitteideni toteutumista kuukausittain ja mietin, miten voisin edistää niiden toteutumista. Vaikeissa tavoitteissa on se hienous, että niiden saavuttamiseksi joutuu oikeasti työskentelemään ja kun tavoite on saavutettu, on fiilis uskomattoman hieno. Ja jälkeenpäin katsottuna, se pelottava tavoite onkin muuttunut tosi helpoksi.

Mutta tiedättekö mitä, kaikissa asioissa ei tarvitse tavoitella yhtään mitään. Sekin on enemmän kuin ok, että on täysin tyytyväinen siinä missä on juuri nyt. Mutta jos sinua yhtään kalvaa ajatus, että haluaisit jollain elämän osa-alueella enemmän, aloita tarkastelemaan tavoitteitasi ja tee suunnitelma, miten niihin pääset.

Onko sinulla tälle vuodelle vaikeita tai helppoja  tavoitteita vai molempia?

PS.  Muista seurata blogia Bloglovinissa, Facebookissa ja tietty myös Instagramissa!

-Emmi